Lehdistötiedote

Täysikokoinen malli maailman suurimman teleskoopin peilistä rakennettiin ESO:n avoimien ovien päivänä

17. lokakuuta 2011

Lauantaina 15. lokakuuta Euroopan eteläinen observatorio (ESO) avasi Garching bei Münchenissä, Baijerissa, Saksassa sijaitsevan päämajansa ovet yleisölle. Päivän aikana tuhannet vierailijat saivat mahdollisuuden rakentaa 1:1-suhteisen mallin suurimmasta maailmassa suunnitteilla olevasta teleskoopin peilistä. Kyseessä on E-ELT, "Eurooppalainen erittäin suuri teleskooppi". He pääsivät myös kokemaan monia muita asioita ESO:n työskentelystä.

Noin 3100 vierailijaa tuli ESO:n päämajaan lauantaina, uteliaina oppimaan lisää ESO:n maailmanluokan välineistä ja tieteen eturintaman tuloksista. ESO:n avoimien ovien päivään 2011 osallistuneet pääsivät valitsemaan suuresta joukosta erilaisia toimintoja. Tapahtuman pääosassa oli E-ELT -teleskoopin (eli Eurooppalainen erittäin suuri teleskooppi, englanninkielisistä sanoista European Extremely Large Telescope) peilin mallin rakentaminen, mikä antoi osallistujille ainutkertaisen mahdollisuuden kokea maailman suurimman tähtitaivasta havainnoivan silmän todellinen koko. Innokkaat vierailijat jonottivat sijoittaakseen 798 pahvikuusikulmiota paikoilleen - kukin niistä halkaisijaltaan 1.4 metriä. Käyttäen tappeja ja peilin maahan piirrettyä ääriviivaa vierailijat sijoittivat kuusikulmiot maahan muodostaen vähitellen jättiläispeilin. Sillä välin ESO:n rakennuksen katolta valokuvattiin määräajoin työn etenemistä. Valmiina täysikokoinen malli oli 39.3 metriä halkaisijaltaan ja kattoi lähes 1000 neliömetrin alan ESO:n päämajan vieressä.

ESO:n auditoriossa pidettiin esitelmiä tähtitieteen ajankohtaisista aiheista. Videolinkki oli myös muodostettu auditoriosta Paranalin observatorioon Chilessä. Tämä antoi ihmisille mahdollisuuden keskustella ESO:n siellä työskentelevien tähtitieteilijöiden kanssa. Lapset ja heidän vanhempansa otattivat innokkaasti kuvia itsestään infrapunakameralla ja katsoivat Aurinkoa kaukoputkilla. Muiden hauskojen toimintojen ohessa vierailijat saattoivat kirjoittaa maailmankaikkeuden ääriltä ystävilleen ja perheilleen postikortin, jonka ESO postitti. He myös matkustivat tähtien välillä Skyskan-planetaariossa ja käyttäen Stellarium-tietokoneohjelmaa.

ESO:n observatorioita esitteli kolme näyttelyä: VLT-teleskooppi (Very Large Telescope eli hyvin suuri teleskooppi), ALMA (Atacama Large Millimetre/submillimetre Array eli Atacaman suuri millimetri/alimillimetriteleskooppiryhmä) ja E-ELT (European Extremely Large Telescope eli Eurooppalainen erittäin suuri teleskooppi). Vierailijat näkivät E-ELT:n komponenttien prototyyppejä, mukaanlukien jättimäinen mukautettava peili, ja saattoivat ohjata aitoa E-ELT:n peilin segmenttiä. He osallistuivat myös virtuaaliseen matkaan E-ELT:n halki ja ohjasivat jättimäistä, virtuaalista ALMA-antennin kuljetusalustaa.

Virvokkeiksi ESO:n Charity Group valmisti ESO:n henkilökunnan avustamana kansainvälisen keittiön tuotoksia tarjoavan seisovan pöydän. Eri ruokia myymällä saatu raha lahjoitetaan Chilen lastenavulle.

Tämä tapahtuma oli osa vuoden 2011 avoimien ovien päivää, jonka järjestelyihin osallistui moni instituutti Garchingin tutkimuskampuksella. Lisätietoja kampusalueen tapahtumista saa saksaksi täältä.

Lisätietoa

ESO, Euroopan eteläinen observatorio, on Euroopan johtava hallitustenvälinen tähtitieteen organisaatio ja maailman tieteellisesti tuotteliain tähtitieteellinen observatorio. ESO:lla on 15 jäsenmaata: Alankomaat, Belgia, Brasilia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Tšekin tasavalta. ESO toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa, joka keskittyy tehokkaiden maanpäällisten havaintovälineiden suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöön. Välineiden avulla tähtitieteilijät voivat tehdä merkittäviä tieteellisiä löytöjä. ESO:lla on myös johtava asema tähtitieteen tutkimuksen kansainvälisen yhteistyön edistämisessä ja organisoinnissa. ESO:lla on Chilessä kolme ainutlaatuista huippuluokan observatoriota: La Silla, Paranal ja Chajnantor. ESO:lla on Paranalilla Very Large Telescope (VLT), maailman kehittynein näkyvää valoa havainnoiva tähtitieteellinen observatorio, ja kaksi kartoitusteleskooppia. VISTA toimii infrapuna-alueella ja on maailman suurin kartoitusteleskooppi. VLT Survey Telescope on suurin vartavasten taivaan näkyvän valon kartoitukseen suunniteltu teleskooppi. ESO on maailman suurimman tähtitieteellisen projektin, vallankumouksellisen ALMA-teleskoopin eurooppalainen yhteistyökumppani. Parhaillaan ESO suunnittelee 40-metrin kokoluokan optisen/lähi-infrapuna-alueen European Extremely Large -teleskooppia (E-ELT) josta tulee “maailman suurin tähtitaivasta havainnoiva silmä”.

Linkit

Yhteystiedot

Oana Sandu
ESO, Community Coordinator
Garching, Germany
Matkapuhelin: +40 724024625
Sähköposti: osandu@eso.org

Pasi Nurmi (Lehdistön yhteyshenkilö Suomi)
ESO Science Outreach Network ja University of Turku
Turku, Finland
Puh.: +358 29 4504 358
Sähköposti: eson-finland@eso.org

Connect with ESO on social media

Tämä on ESO:n lehdistötiedotteen käännös eso1140.

Tiedotteesta

Tiedote nr.:eso1140fi
Nimi:ESO HQ Garching, Exhibition, Extremely Large Telescope
Tyyppi:Unspecified : Technology : Observatory
Facility:Extremely Large Telescope

Kuvat

Full-size mock-up of the E-ELT mirror
Full-size mock-up of the E-ELT mirror
Englanniksi
ESO Open House Day 2011
ESO Open House Day 2011
Englanniksi
ESO Open House Day 2011
ESO Open House Day 2011
Englanniksi
ESO Open House Day 2011
ESO Open House Day 2011
Englanniksi
ESO Open House Day 2011
ESO Open House Day 2011
Englanniksi
ESO Open House Day 2011
ESO Open House Day 2011
Englanniksi
ESO Open House Day 2011
ESO Open House Day 2011
Englanniksi

Videot

Time-lapse Video Showing the Assembly of a Full-Size Mock-up of the E-ELT Mirror
Time-lapse Video Showing the Assembly of a Full-Size Mock-up of the E-ELT Mirror
Englanniksi
Time-lapse Video Showing the Assembly of a Full-Size Mock-up of the E-ELT Mirror
Time-lapse Video Showing the Assembly of a Full-Size Mock-up of the E-ELT Mirror
Englanniksi
ESOcast 37: Full-size Mock-up of World's Largest Telescope Mirror Built at ESO's Open House Day
ESOcast 37: Full-size Mock-up of World's Largest Telescope Mirror Built at ESO's Open House Day
Englanniksi